Arvojen teoreettinen tausta
Vahvuuden lajina arvot ohjaavat valintojamme ja päätöksentekoamme sekä ajan, rahan ja muiden resurssien panostamista. Arvot ohjaavat myös muiden vahvuuksien käyttöä. Toimintamme ei koskaan ole arvovapaata: pidämme aina joitakin asioita toisia arvokkaampina.
Arvoihin nojaudumme erityisesti tilanteissa, joissa emme voi toimia rutiiniemme tai tottumustemme varassa. Arvot toimivat tärkeinä persoonallisuuden rakennuspalikoina, ja niiden tunnistaminen ja tiedostaminen on oleellinen osa voimakehätyöskentelyä. Arvot liittyvät olennaisesti myös organisaatioihin ja johtamiseen, ja ne ovat osa organisaatiokulttuuria. Samoin arvot ohjaavat esimerkiksi opetussuunnitelmia. Arvoja voidaan määritellä ja jäsentää erilaisten arvoteorioiden ja -luokitusten kautta.
Tutustu arvoihin oheisen videon (kesto 17:18) avulla.
Arvoihin tutustuttaa myös Kaikilla vahvuuksilla -kirjan luku ”Arvot”
Osiokohtainen tehtävä: Omien arvojen tarkastelu
- Listaa vapaamuotoisesti paperilapuille noin 10 asiaa, jotka ovat elämässäsi tärkeitä ja joita arvostat. Voit käyttää apuna videolla mainittuja arvoja, mutta pyri olemaan konkreettinen. (Voit hyödyntää myös VOIMAKEHÄ®-arvokortteja, jos sellaiset sattuvat olemaan käytössäsi.)
- Jäsennä listaamiesi asioiden välisiä suhteita rakentamalla lappujen (tai korttien) avulla arvopuu: Mitkä ovat perusarvoja (juuret, runko), miten muut arvot ryhmittyvät ja jäsentyvät elämässäsi (oksat, lehdet). Voit toteuttaa tämän vaiheen myös esimerkiksi piirtämällä.
Kysymykset oppimispäiväkirjaan
- Miltä sinun arvopuusi näyttää? Pohdi arvojasi videolla esitettyjen teoreettisten näkökulmien avulla.
- Mistä omat arvosi ovat peräisin? Millä tavalla ne ovat muuttuneet elämän aikana.
- Tarkastele omaa ajankäyttöäsi. Mitä kalenterisi kertoo arvoistasi?
- Miten henkilökohtaiset arvosi toteutuvat työssäsi? Entä miten työpaikkasi arvot suhteutuvat omiin arvoihisi?
- Mitä yhtäläisyyttä huomaat ydinluonteenvahvuuksiesi ja arvojesi välillä?
Arvoihin liittyviä lähteitä
Norrena, J. (2021). Opettajan vaikeat kysymykset. Arvot, rajat ja työn merkityksellisyys. Jyväskylä: PS-kustannus.
Nykänen, J. Ammatissa ja työssä voimaantuminen. Oamk. LATAA PDF
Purjo, T. (2014). Arvot ovat ihmisen toiminnan perusta. Tampere University Press.
https://trepo.tuni.fi/handle/10024/100703
Puohiniemi, M. (2002). Arvot, asenteet ja ajankuva. Opaskirja suomalaisen arkielämän tulkintaan. Helsinki: Limor kustannus.
Puolimatka, T. 2011. Kasvatus, arvot ja tunteet. Helsinki: Suunta-kirjat.
Turunen, K. (2018). Arvojen kirja. Helsinki: Arator.